Kaulus­paidan silitys – näin saat paitasi sileäksi

Kauluspaidan silittäminen onnistuu parhaiten paidan ollessa vielä kostea pesun jäljiltä.

Paidan silitys on yksi vaatehuollon perustoimenpiteistä. Kun silittämisessä muistaa muutaman tärkeimmän ohjeen, on homma helppoa ja nopeaa.

Kostea paita siliää helpommin

Kauluspaidan silittäminen onnistuu parhaiten paidan ollessa vielä kostea pesun jäljiltä. Kostea paita siliää helpommin ja silitysjälki on parempaa, myös vaikka käytössä olisi höyrysilitysrauta. Jos paita on ehtinyt jo kuivua, voidaan se kosteuttaa sumutepullon avulla.  Sumutepullolla paitaa kosteuttaessa kannattaa antaa kosteuden levitä tasaisesti esimerkiksi 20 minuutin ajan ennen silitystä.

Silityslaudalla on väliä

Hyvät välineet helpottavat kaikkia kotitöitä. Jämäkällä ja laadukkaalla silityslaudalla työskentely tuntuu varmalta. Lauta ei keiku ja sen päälle voi huoletta asettaa painavankin silitysraudan turvallisesti. Puuvillainen päällinen helpottaa myös työskentelyä: paita pysyy hyvin paikoillaan ja sen saa aseteltua ryhdikkääksi laudalle. Lisäksi hihalauta helpottaa hihojen silitystä.

Oikeaoppinen työjärjestys?

Moni miettii, missä järjestyksessä paita tulisi oikeaoppisesti silittää.  Ei kannata liikaa ajatella asiaa, järjestyksellä ei ole merkitystä, kunhan kaikki paidan osat silitetään huolellisesti. Yksi tapa on edetä pienimmästä suurimpaan.

Kaulus

Kauluksen silittäminen aloitetaan kauluksen nurjalta puolelta. Aseta kaulus silityslaudalle ja silitä se kärjistä keskustaan päin, jolloin vältyt kauluksen päihin tulevilta rypyiltä. Kun kaulus on silitetty nurjalta puolelta, viimeistellään silitysjälki oikealta puolelta silittämällä, myös tällöin kauluksen päistä keskustaan päin.

Kalvosimet

Kalvosimet, eli hihojen suut, silitetään kauluksen tapaan ensin nurjalta puolelta ja tämän jälkeen viimeistellään oikealta puolelta.

Hihat

Hihojen silittämiseen voi käyttää apuna hihalautaa, jos tällainen löytyy. Mikäli hihasilityslautaa ei ole, onnistuu hihojen silittäminen myös tavallisella silityslaudalla. Levitä hiha suoraksi silityslaudalle ja aloita sen silittäminen asettamalla silitysrauta keskelle hihaa. Hiha silitetään keskeltä ulospäin rautaa kuljettaen, mutta älä vie rautaa hihan reunaan, jottei siihen tule taitosta. Taita hiha tämän jälkeen niin, että hihan alasauma jää alapuolelle keskelle ja silitä hihan keskusta. Tällöin hihaan ei jää ylimääräistä taitetta.

Nappilista

Etukappaleen silitys kannattaa aloittaa nappilistasta. Nappilistaa silittäessä, vedä paitaa samalla hieman toisella kädellä, jolloin saat nappilistan parhaiten suoristumaan. Nappilista silitetään nappien välistä ja tämän jälkeen silitetään koko etukappale. Myös tässä kangasta kannattaa hieman venyttäen ohjata kädellä, jolloin vältytään rypyiltä.

Takakappale ja hartiat

Takakappaletta silitettäessä paita asetellaan silityslaudalle ja se silitetään rauhallisesti rautaa pitkin vedoin koko laudan leveydeltä liikutelleen.

Viimeistele hartiakappale viimeisenä.

Kommentit:

  1. Silitän kauluspaidan juuri tuolla tavalla. Opin tuon asian jo koulussa yli 50 vuotta sitten.

    1. Näin oli tuolloin tosiaankin. Muistan, kun käsityöopettaja (nimismiehen rouva) silitytti vauvan paitaa oppitunnin ajan.
      Silitysrauta ei ollut parhainta tekoa, vaikka olimme opetusareenalla.

  2. En ole silittänyt kauluspaitoja ohjeittesi mukaan. Nyt tiedän, missä järjestyksessä paidan silitys onnistuu.
    Kiitos ohjeesta!

Näytä kaikki kommentit

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *